Avoinna:

ke & to klo 15-21

pe & la klo 15-24

kaupan tarina

Heinonen & Laurikainen Oy:n liikerakennus 1925

Rakennuksen tarina

vanhan kaupan historia

 Kuusankosken vanhaan keskustaan rakennettiin vuonna 1920 Heinonen & Laurikainen Oy:n liiketalo. Myynnin kasvaessa laajennettiin alkuperäistä rakennusta molemmista päistään  jo vuonna 1924. Muutostyön suunnitteli lahtelainen rakennusmestari Oiva Kolsi, yhdessä kuusankoskelaisen insinööri Kaufmannin kanssa ja se valmistui alkuvuodesta 1925.

Alunperin kaupparakennuksen kellaritiloissa toimi lihakauppa, 1.kerroksessa kirkolta päin katsottuna parturiliike, kahvila & soitin-ja nuottiliike sekä tietysti itse Heinonen & Laurikainen Oy:n sekatavarakauppa. Rakennus sijaitsi silloisen Kuusankosken parhaimman liikekadun varrella. Kouvolan Sanomat mainitseekin 28.3.1925 lehdessään mm. kahvilan olevan ”keskeisen asemansa takia erittäin sopiva levähdys ja seurustelupaikka”.

Tämä 1920-luvun ostoskeskus muuttui mittavan saneerauksen myötä 50-luvun lopulla nykyaikaiseksi valintamyymäläksi. Remontissa väliseinät ja vanhat uunit purettiin ja katot sekä lattiat pinnoitettiin uudelleen. Modernisoidussa liiketilassa toimi Heinosen kauppa aina vuoteen 1984.

Rakennus vaihtoi omistajaa alkuvuodesta 2016. Uusien omistajien toimesta talovanhus on käynyt läpi mittavan kunnostuksen, jonka aikana myös alkuperäinen ulkoasu väreineen ja ikkunoineen on palautettu. Sisätilat on kunnostettu rakennuksen ehdoilla ja sitä kunnioittaen. Myös liiketilojen alkuperäinen huonejako on palautettu. Nykyisen Vanhan Kaupan ovet avautuivat 35 vuoden tauon jälkeen kesäkuussa 2019. 

.

1925
1938
1985
1994
2016
2019
Previous slide
Next slide
Tutustu meihin

ihmiset

Vanha Kauppa on perheyritys, jonka takana ovat sisarukset Tommi ja Leni sekä Lenin puoliso Toni. Kauppa on restonomin, olutmestarin ja restauroijan alati kehittyvä projekti, jonka tarkoituksena on pelastaa sekä säilyttää arvorakennus ja luoda jotain uutta ja raikasta.

Toni

leni

tommi

olutmestari kouvola
fiFinnish